Katajan liha

Katajan Lihan maatilapalvaamo on toiminut Laitikkalassa Pälkäneellä vuodesta 1995. Lihanjalostus perustuu perinteisiin valmistustapoihin sekä kotimaisen laatulihan käyttöön raaka-aineena. Tuotteiden laadusta vastaa maatilan lihamestari Kari Kataja.

Myymälässämme tarjolla olevat Katajan Lihan tuotteet olivat näyttävästi mukana MTV3 Huomenta Suomen Makuja ohjelmassa, jossa kokattiin kesällä 2011 lähiruokaa. Tuotteita käyttivät resepteissään keittiömestarit Oula Hänninen, Petteri Luoto ja Pekka Terävä.
Kinkkurullat avokadon ja parsan kera resepti Makuja sivulla

Maatilapalvaamon tuotteita voi ostaa Kesänmaku –maaseutumyymälästä. Katajan Lihan kaikkien tuotteiden raaka-aine on kokonaan kotimainen liha. Ainoastaan mausteet ovat kotoisin sieltä mistä pippuri kasvaa.

Oikein savustettu
Savutuotteella ja savutuotteella on ero, sillä hyvän savutuotteen tekeminen vaatii aikaa, antaumusta ja ammattitaitoa. Katajan savutuotteiden valmistaminen tapahtuu vanhaan hyvään tapaan. Aito leppäsavu huolehtii siitä, että savunmaku on vahva ja tuoksu oikea. Savustaminen tapahtuu hitaasti miedossa lämmössä ajan kanssa. Lyhimmilläänkin kypsytysaika on kellonkierto, mutta esimerkiksi ylikypsä kinkku viihtyy savustamossa yli vuorokauden. Katajan Lihan tuotteissa ei käytetä mitään ylimääräisiä aromeja tai lisäaineita. Tuotteiden maku muodostuu hyvästä lihasta, savusta ja suolasta.

Lenkit ja leikkeleet
Myös makkaroiden suhteen Katajan Lihan linja on tinkimätön. Kaikki makkarat, niin lenkit ja leikkeleetkin, on valmistettu aikaa ja vaivaa säästämättä, parhaista raaka-aineista. Katajan Lihan makkaroissa ja leikkeleissä ei ole lainkaan laktoosia ja gluteiinia, joten ne sopivat hyvin myös allergikkojen ruokavalioon. Katajan Liha valmistaa lihatuotteita myös pienempinä erikoiserinä.

Arkeen ja juhlaan, grilliin ja leivän päälle.

KATAJAN LIHA OY
MAASEUTUMYYMÄLÄ KESÄNMAKU
Unnaanmäentie 2, 36660 LAITIKKALA
Puh.(03)5381 014 Myymälä, 5381 024 Kataja ,
0400 106362 Kari Kataja, 040 5657920 Sari Kataja
sähköposti: katajanlihaoy(at)pp.inet.fi

Kuva: